särmää ja sisältöä  tilaisuuteesi

Matti Huhta puhumassa Business Festival -kiertueella. Foto: Rokkijanne

Foto: Rokkijanne

YLEISÖÄ KUNNIOITTAEN, RAIKKAaSTI RAVISTELLEN


esiintyjän tarinatyöpaja


Johdatan vaikuttavan esiintymisen ja puhumisen saloihin ja kerron, mitä retoriikan perusteista voi ottaa mukaan meille kaikille tuttuihin esiintymistilanteisiin.


Työpajassa pääset kertomaan oman tarinasi tavalla, joka vie tapahtumien keskelle ja jää mieleen. Saat myös opastusta esiintymistekniikan käyttöön, jotta sanasi saavat ansaitsemansa arvon.

Rohkaisevana perusviestinäni on, että olet jo esiintyjä – ei tarvitse esittää sellaista. Aikaa sessiolle kannattaa varata neljä tuntia, jotta mahdollisimman moni pääsee harjoittelemaan ja osallistumaan.


Asiakkaan sanoin:

Helposti lähestyttävä, maanläheinen, käytännöllinen, puhutti vielä seuraavalla viikolla, vähemmän pelottava kuin miltä esiintymiskoulutus kuulostaa :D





NOIN puolituntisia herättelyjä



Mitä firmasi voi oppia hittinikkareilta?

Miksi muistamme laulut hyvin, mutta organisaatioiden viestit huonosti? Näytän hymyilyttävin esimerkein, mitä biisintekijöiden työkalupakista voisi napata ja miksi alakoululaisilta kannattaa ottaa mallia.

Viesti kuin tarkoittaisit sitä!


Kaikilla organisaatioilla on hyvää kerrottavaa. Kun kertomisen aika tulee, tuloksena on usein pannukakku. Miten tähän päädytään ja mitä tehdä toisin? Puheenvuoro tarjoaa niin sopivan kuumottavia kuin rohkaisevia esimerkkejä ja vinkkejä.


Diagnoosina keskivaikea yrittäjyys

Yrittäjyys ei ole pelkkää sankaruutta, roihua ja kyyneliä! Avaan oman tarinan ja haitallisten yrittäjämyyttien kautta, miksi piilevän yrittäjyyden huomaamiseen meni tarpeettoman kauan. Haastan myös miettimään, millaista yrittäjätarinaa sinä kerrot ja muistutan, että tavallinenkin yrittäjän polku on arvokas. 


MATIN PUHEISTA SANOTTUA


Todella inspiroiva, hauska, vauhdikas ja draamaltaankin onnistunut veto! Stand-up, karaoke ja timanttinen asia yhdistyi luontevasti. Ilman muuta tuota kelpaa vetää isommallekin yleisölle.


Lasse Riitesuo, yritysvalmentaja


-  -  -  -  -


Matin uniikki puhe oli loistava icebreaker katsojille ja sai suomalaiset jopa laulamaan kanssaan. Monella puhujalla on hankaluuksia tuoda paljon arvoa yleisölle, mutta tästä puheesta yleisö sai irti elämän oppeja ja vinkkejä businekseen. Upeen virkistävä veto joka otti mukaan kaikki yleisöstä!


Susanna Lähteelä, puhumisen ammattilainen, CEO

-  -  -  -  -


Ihana interaktiivinen osallistava puheenvuoro.


Eero "eepzi" Keski-Petäjä, äänenkäytön valmentaja ja yrittäjä


-  -  -  -  -


Mulla on ollut ilo kuulla Mattia ja hänen puheita muutamaan otteeseen. Kaveri vetää niin huikeaa, kovaa ja ammattimaista settiä, että hiukset lähtee päästä ja kuset tulee housuun. Vahva suositus!


-Leo Stranius, toimitusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja



-  -  -  -  -


Matilla on mahtava taito haastaa vakiintuneita totuuksia ja valaista tuttuja asioita yllättävästä näkökulmasta. Oivallusten ja hieman kieronkin huumorin käyttövoimana on usein naurettavuuteen asti yltävä perehtyneisyys ja kielellinen tarkkuus. Delivery on huikeaa! Näkee että lavalla on höpötetty ennenkin. 


- Tuomas Finne, johtaja, seurapalvelut ja matkaveneily, SPV ry



-  -  -  -  -


Matti veti aidon, oivalluttavan ja erittäin konkreettisin esimerkein varustetun keynoten. Ei mitään lätinää, vaan esitys, joka tuntui siltä, kuin Matti oikeasti haluaisi auttaa meitä viestimään paremmin.

Mari Viljanen, projektipäällikkö, Pori Business Festival



-  -  -  -  -



Kiitos erinomaisesta puheenvuorosta!

- Anu-Maija Kärjä, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Kalajoen kaupunki

Siirry pääsivulle